Kirjastonkäytön opetus

opetusta voi varata ottamalla yhteyttä kirjastoon. Alakoulun ensimmäisillä luokilla kirjastonkäytön opetuksen toivotaan herättävän kiinnostuksen lukemiseen, jotta juuri saavutettu lukutaito vahvistuisi. Opetus voi sisältää myös lukusuosituksia. Luokka voi myös vierailla itsenäisesti kirjastossa tämän jälkeen lainaamassa aineistoa. Alakoulun ylemmillä luokilla kirjastonkäytön opetus sisältää lisäksi tiedonhallintataitojen opetusta. Tehtävät…


Aikuisryhmien kirjastonkäytön opetus

Kirjastonkäytön opetus Pääkirjastossa annetaan kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetusta Seinäjoen toisen asteen oppilaitosten opiskelijoille. Myös kirjastoalan opiskelijat ovat tervetulleita tutustumaan palveluihimme. Muille aikuisryhmille järjestämme opastusta resurssien mukaan. Varaa aika kirjastokäynnille vähintään kaksi viikkoa ennen toivottua ajankohtaa. Kirjastonkäytön perusteet Opetuksen tavoitteena on, että oppilas oppii käyttämään kirjastoa…


Ryhmien palvelut

Aineistopakettien ja lukemistosarjojen tilaaminen lapsille ja nuorille Opettajat, päiväkotien henkilökunta ja kerhojen ohjaajat voivat pyytää kirjaston henkilökuntaa kokoamaan aineistopaketteja esimerkiksi tietystä aiheesta omaa ryhmäänsä varten. Luokkakäynnit, kirjavinkkaus ja tiedonhaun opetukset Päiväkoti- koululais- ja opiskelijaryhmät ovat tervetulleita kirjastoon. Järjestämme kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetusta sekä kirjavinkkausta ja…


Tiedonhallintataitojen opetus

…Yläkoululaisille järjestetään tiedonhallintataitojen opetusta seitsemännen luokan aikana. Tavoite on, että kaikilla Seinäjoen peruskoululaisilla on hyvät tiedonhallintataidot peruskoulun päättyessä ja siirryttäessä seuraavalle kouluasteelle. Tiedonhallintataitojen opetuksen voi suunnitella ja toteuttaa myös jonkin koulussa käsiteltävän aihekokonaisuuden ympärille. Tiedonhallintataitojen ohjausta voidaan järjestää sekä koulussa että kirjastossa. Opettajan tulee olla…


Kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetukset

…myös aukiolon ulkopuolella. Suositeltavin aika on aamusta tai aamupäivästä. Kirjasto tarjoaa eripituisia opetuspaketteja ryhmille opetuksen tavoitteista riippuen. Ryhmän ohjaaja tai opettaja on läsnä opetustilanteessa ja vastaa järjestyksenpidosta. Kirjastonkäytön opetukset esikoululaisille ja alakoululaisille Tiedonhallintataitojen opetukset yläkoululaisille Kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetukset toisen asteen opiskelijoille ja muille aikuisryhmille…


Pääkirjaston aikakauslehtien aihehakemisto

…Kansainvälinen yhteistyö. Rauhankysymys Metsästys. Kalastus. Retkeily Yliopistot. Korkeakoulut Kasvatus. Opetus Musiikkilehdet Yleiset aikakausilehdet Kielitiede Nuortenlehdet Ympäristönsuojelu Kirjallisuus. Kirja-ala Oikeustiede Kirjastot. Informaatiopalvelut Pelit Ammattilehdet E> Fysioterapia Grafia Jyty Kirjastolehti Kuntatyönantaja Käytännön Maamies Lastentarha Loimu Luokanopettaja Mehiläinen Motiivi Myynti & markkinointi Opettaja Pinni Puhtausala Puutarha ja kauppa…


Ota yhteyttä

…sinulle valmiiksi. Hankintaehdotus Kaukolainatilaus Kaukolainatilaus (kirjastot) Kirjapaketin tai lukemistosarjan tilaaminen ryhmälle Kirjaston valokuvat Porstua-verkkopalvelu Ryhmien palvelut Varaa kirjastonkäytön opetus tai tiedonhaun opetus ryhmälle Varaa kirjavinkkaus ryhmälle Tilaa esittelykierros pääkirjastoon Tilojen varaaminen ja tapahtumien järjestäminen Hae näyttelypaikkaa kirjastosta Varaa/vuokraa tila kirjastosta Järjestä tapahtuma yhteistyössä pääkirjaston kanssa…


Organisaatio ja hallinto

…Sihto. Hyvinvointilautakunnan esittelijänä toimii sivistys- ja hyvinvointijohtaja Heikki Vierula. Hyvinvointilautakunnan päätökset ovat luettavissa kaupungin verkkosivuilla. Valtion ylimpänä hallintoviranomaisena yleisiä kirjastoja koskien toimii Opetus– ja kulttuuriministeriö. Aluetasolla kirjaston toimintaa seuraa ja mm. hankerahoitusta myöntää Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Kirjaston yhteystiedot: kirjastotoimenjohtaja Kirsti Länsikallio, p. 044 754…


Tilastot

Monipuolista tietoa kirjastoista Voit hakea kirjastojen tilastoja vuodesta 1999 lähtien mm. paikkakunnittain, maakunnittain, aluehallintovirastojen alueiden ja kielisuhteen mukaan. Voit tarkastella tilastoja myös visualisointinäkymässä. Visualisoinnin avulla voit tutustua kirjastojen avaintunnuslukuhin sekä niiden muutoksiin eri vuosina. Suomen yleisten kirjastojen tilastotietokannan tiedoista vastaa Opetus– ja kulttuuriministeriö. Kirjastot päivittävät…


”Kiitos, meillä on ihan huippu kirjasto!” – asiakaskyselyn satoa

Blogiartikkeli:

…kaupunkilaisten hyvinvointia. Saimme kyselyyn 370 vastausta. Vastaajista peräti 87 prosenttia oli naisia ja 73 prosenttia aikuisia (18–65-vuotiaita). ”Viikon yksi odotetuin päivä on tiistai… kirjastoautopäivä.” – palautetta aukioloajoista Kyselyssä tiedusteltiin kaupunkilaisten tyytyväisyyttä kirjaston aukioloaikoihin. Koko kirjaston tasolla tyytyväisiä oli peräti 85 prosenttia. Opetus– ja kulttuuriministeriön antamassa…