Eräs maanantai Ertessä – eli Seinäjoen kaupunginkirjasto valtakunnallista erityistehtävää hoitamassa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Seinäjoen kaupunginkirjastolle lasten ja nuorten lukutaitoa edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallisen erityistehtävän. Tehtävä on aivan uusi, kukaan muu ei ole sitä aiemmin hoitanut. Yksikään päivä tässä kiehtovassa työssä ei ole samanlainen kuin toiset. Tässä bloggauksessa saatte seurata Erte-maanantaita 19.4. Mervi Heikkilän kirjaamana, olkaapa hyvät.

klo 7.56

Saavun kirjastolle. Työpisteeni on Aallon kirjaston puolella. Sähköpostit luettuani minulle mm. selviää, että olin luvannut bloggauksen Erte-työstä huhtikuun aikana. Lupaan kirjoittaa sen tänään.

klo 8–9

Sähköpostien jälkeen selvittelemme työkoneellani olevaa Teams-ongelmaa yhdessä Tietohallinnon kanssa. Ei tule lopullista selvyyttä, mutta saamme Teamsin toimimaan klo 9 mennessä. Silloin olen luvannut olla linjoilla, sillä vedettävänä on oma tietoiskutilaisuus, Erten etävinkit III.

klo 9–12

Etävinkit sujuvat mielestäni kivasti, esiintyjät ovat asiantuntevia ja luontevia, keskusteluakin syntyy. Paikalla on parikymmentä kirjastolaista, mutta ilmoittautuneita on reilu 60. Osa ilmeisesti haluaa katsoa tallenteen. Aiheena meillä on Discord nuortenkirjastotyössä sekä Lukuliekki-peli. Osallistujat ovat ympäri Suomea, esiintyjät myös.

Esityksen jälkeen juttelemme koordinaattorin kanssa tallenteen lähettämisestä ja muusta ajankohtaisesta, kunnes lounasruokala kutsuu. Lounaalla ehdin paitsi hotkia pihvit ja rahkajälkkärit, myös palaveerata pikaisesti esihenkilöni kanssa.

klo 12.00–13.30

Erte-jengin oma viikkopalaveri on tällä kertaa poikkeuksellisesti keskellä päivää. Käymme läpi tulevan kesän asioita ja aikatauluja. Saan mm. vinkkejä tämän viikkoisiin esityksiini, joita on kolmessa eri koulutustilaisuudessa – ja joita en tietenkään ole vielä tehnyt. Eniten meidän Pietarsaari–Vaasa–Seinäjoki-etätiimiämme keskusteluttavat kuitenkin tulevan kesän virtuaaliset lukukampanjat lapsille ja nuorille.

Palaverin tiimellyksessä saan myös kuulla muistuttavani ajoittain erään A. Holman sketsihahmoa äitiä, joka osallistuu Skaips-komferemssiin. Ja minä kun olen panostanut siihen, että etäkokouksissani olisi rento tunnelma. Onkohan mennyt vähän överiksi?

klo 13.30–16.00

Loppuiltapäivä kuluu ns. sekalaisissa hommissa. Puheenvuoro Itä-Suomen lukutaitoseminaarissa alkaa hahmottua, eräs pöytäkirja lähtee eteenpäin, bloggaus kirjoitetaan, toinen täytyy vielä julkaista kotisivuilla. Myös pienten kirjastojen pilottia ja muutamaa muuta keskeneräistä asiaa edistetään sähköpostein ja ankaralla ajatustyöllä.

Päivän mittaan saan myös yhden puhelun Joensuusta sekä lähetän ja vastaanotan sähköposteja ainakin Mikkelistä, Helsingistä, Turusta, Vaasasta, Tampereelta ja Laihialta.  Sen sijaan Kanadasta ei vielä tule odottamaani viestiä. Ehkä se saapuu huomenna.  

Mervi Heikkilä
kehityspäällikkö
Seinäjoen kaupunginkirjasto
Lasten ja nuorten lukemista edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallinen erityistehtävä


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *