Haapaluoman lainausaseman remontti

Marraskuun lopussa Haapaluoman koulunjohtaja kertoi, että koulurakennus, jossa lainausasema ja alaluokka sijaitsevat, joutuu remonttiin vesivahingon takia. Päivittelimme asiaa hetken, mutta logistiikkakeskuksen autolla ja pääkirjaston antaman työntekijän voimin lainausaseman aineisto siirrettiin kirkolle kahdessa päivässä.

Remontti sujui odotettua nopeammin, lainausasema sai uuden ja hienon harmaan lattian, ja 70-luvulta peräisin oleva väritys väistyi myös koulun käytävästä. Lainausaseman kirjat käytiin kirkolla läpi ja takaisin Haapaluomalle vietiin lähes kaikki helppolukuiset kirjat, mutta kuvakirjoista vain uudet ja uudehkot, mm. Puuha-Petet, Autot ja Muumit, jotka liikkuvat vilkkaasti. Eniten karsittiin nuorten kirjoja, mutta esimerkiksi Harry Potterit vietiin takaisin, samoin lemmikkieläinkirjoista kaikki hyväkuntoisimmat. Aikuisten romaanit jätettiin toistaiseksi pois kokoelmasta.

Koulunjohtaja kertoi, että nyt lainausasema jälleen avauduttua oppilaat jatkavat marraskuussa keskenjäänyttä kirjallisuusprojektiaan ja toivottavasti lainaavat ahkerasti. Kokoelmaan hankitaan koko ajan jonkin verran uusia kirjoja, ja aineistoa voidaan myös täydentää Peräseinäjoen kirjaston kokoelmasta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *