Harjoittelu pääkirjastolla

Olen Eeva Kivimäki ja opiskelen Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kirjasto- ja tietopalvelualaa. Päätin hakea Seinäjoen pääkirjastolle harjoitteluun, koska halusin saada mahdollisimman laajan kuvan kirjastotyöstä. Itselläni ei ole ennestään kokemusta alalla työskentelystä, ja uskoin, että täällä pääsisin kokeilemaan siipiäni monella tapaa. Ja oikeassa olinkin.

Pakko myöntää, että pitkän etäopiskelun jälkeen harjoittelu jännitti, itse asiassa aika paljonkin. Onneksi täällä oli vastaanottamassa iso joukko mitä mukavimpia ihmisiä, valmiina ottamaan vastaan myös ison kasan mitä typerimpiä kysymyksiä. Ja niinhän hyvän harjoittelun kuuluu mennäkin.

Harjoitteluni aikana olen päässyt tekemään töitä kirjaston jokaisella osastolla. Tämän lisäksi olen ollut myös mukana kirjastoauton kierrolla ja päässyt vierailemaan lähikirjastoissa. Pääkirjastolla on viisi päivystystiskiä, joista jokaisella on oma vastuualueensa. Työkiertoni takia päivystän harvoin useampaa päivää putkeen samalla tiskillä, ja tämän ansiosta olenkin ehtinyt harjoitteluni aikana kohdata paljon erilaisia ihmisiä erilaisine tarpeineen. 

Välillä etsitään lapsuudesta tuttua kirjaa, jonka kansikuva muistetaan vain hatarasti, hetken päästä tehdäänkin ekaluokkalaiselle ensimmäistä kirjastokorttia, ja päivän lopuksi pohditaan huoltajan kanssa, mikä olisi oikeanlainen teos, jonka avulla kotona voitaisiin keskustella vaikeista asioista lapsen kanssa. Päivystysvuoron jälkeen vielä päivitetään sosiaaliseen mediaan tulevasta Satutuokiosta ja valmistellaan vuoden 2022 lukuhaastetta.

Työn monipuolisuus on siis ehdottomasti yllättänyt, vaikka opiskeluvuosia onkin jo takana!

Talvisen maalauksen edessä nainen, jolla on kädessä viisi värikästä kirjastokorttia.

Harjoittelun aikana on ollut mielenkiintoista seurata, kuinka koulussa läpikäyty teoria toteutuu käytännössä. Tuntuu, että vasta harjoittelun aikana on päässyt kunnolla kiinni siihen, mitä kaikkea tämän alan työt voivatkaan pitää sisällään. Harvemmin luokkahuoneessa/Teamsissa pohditut kuvitteelliset tilanteet vastaavat aitoa, joten oli ihanaa päästä oikeisiin töihin. Päivittäinen kirjahyllyjen välissä pujottelu ja uutuuksien hipelöinti on myös antanut omalle lukuharrastukselle ihan uutta potkua.

Olen oppinut tämän viiden kuukauden aikana niin paljon, että sitä on vaikea edes pukea sanoiksi. Seinäjoen pääkirjasto harjoittelupaikkana on antanut minulle juuri niin paljon valmiuksia työelämään kuin olin toivonut, ellei jopa enemmänkin. 

Haluan vielä kiittää ihania asiakkaita ja työtovereita siitä, että olitte osana harjoitteluani!

Toivottavasti nähdään vielä tulevaisuudessakin samoissa merkeissä.

Eeva Kivimäki

Kiitokset Eevalle harjoittelusta!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *