Harjoittelussa pääkirjastossa

Harjoitteluaika: täältä tullaan!

Olen Kirsi-Maria Välimäki, kolmannen vuoden kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiopiskelija Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Seinäjoen pääkirjasto oli ehdoton ensimmäinen vaihtoehtoni harjoittelupaikkaa hakiessani. Osittain siksi, että suunnittelin ulkomaille vaihtoon lähtöä keväälle 2020 ja osittain, koska salaa haaveilen saavani vielä työpaikan täältä Seinäjoelta. Vaihtoni peruuntui, mutta onneksi olen saanut viettää loistavan harjoittelun.

Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta kirjastossa työskentelystä, ellei lukuun oteta TET-jaksoa 1990-luvun loppupuolella. Alusta asti on kuitenkin tuntunut, että meidät harjoittelijat on otettu avosylin vastaan, ja kirjastossa työskentely on tuntunut omalta.

Mitäs me sitten teimmekään?

Kirjastossa työskentely on monipuolista. Vaikka kaikkein tärkein asia on tietysti asiakaspalvelu, taustalla tapahtuu paljon kaikkea muuta, kirjojen muovittamisesta ja hyllyttämisestä aina varausten noutamiseen. Unohtaa ei voi kaikkia tapahtumien ja kilpailujen suunnitteluja ja järjestämisiä. Erilaiset somepäivitykset vievät oman aikansa, ja kuinka erilaiselta ne näyttävätkään taustalta katsellessa.

Alusta asti oli ihanaa, kun pääsimme osallistumaan vähän kaikkeen. Niitäkin asioita, joita emme itse pystyneet tekemään (kuten kirjaston johtaminen), pääsimme kuitenkin hieman seuraamaan sivusta. Kävimme myös kirjastoautossa, ja kaikki lähikirjastotkin tulivat tutuiksi, ainakin pikaisella pyrähdyksellä.

Onnistumisten siivinBloggauksen kirjoittaja kurkottelee satuhuoneen valkoisia, pallon muotoisia lamppuja.

Harjoittelu on ollut arvokasta aikaa. On saanut rauhassa katsella ja kuulostella. Kiitos ihanien työkavereiden, olen tuntenut kuuluvani joukkoon. Välillä on jopa tuntunut itsestäkin siltä, että on enemmän avuksi kuin haitaksi.

Kuinka nautinnollista onkaan ollut onnistua aikaisemmin epävarmalta tuntuneessa tilanteessa. Esimerkkinä voisi sanoa kirjasuositukset tai etänä suunniteltu ja toteutettu satutunti. Jännitti kamalasti, mutta me onnistuimme siinä!

Kaikkea uutta ja ihmeellistä olemme päässeet harjoittelun aikana kokemaan. Eikä se olisi ollut mahdollista ilman kirjastossa työskenteleviä mahtavia ihmisiä ja kirjastossa käyviä mahtavia asiakkaita.

Iso kiitos kaikille! Nähdään toivottavasti vielä tulevaisuudessa!

Kirsi-Maria Välimäki

Kiitokset Kirsi-Marialle harjoittelusta ja tsemppiä opiskeluihin!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *