Helmikuun vinkkikirjoissa tutustutaan tarkkaan Sirkkaan ja pikkukylien ihmisiin

Seinäjoen pääkirjaston helmikuisessa kirjavinkkipiirissä vinkattiin tosipohjaisten teosten lisäksi myös sepitettyjä tarinoita. Vinkkausvuorossa olivat kirjaston työntekijöistä Pauliina Happonen, Sirpa Rintamäki ja Jaana Savela.

Piirissä vinkattiin muun muassa seuraavat kirjat:

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut, 2019
suomentaja Sari Karhulahti

Pienessä kalastajakylässä Kanadan syrjäseuduilla elää Connorin perhe, johon kuuluu vanhempien Aidan ja Martha Connorin lisäksi 11-vuotias poika Finn ja 14-vuotias tytär Cora. Heidän tuttu turvallinen elämänsä on mullistumassa kalojen vähenemisen myötä. Kalastuksesta elinkeinonsa saava kylä uhkaa autioitua perheiden joutuessa muuttamaan pois.

Kirja kuljettaa lukijaansa kahdessa ajassa. Toisaalta se tutustuttaa Marthan ja Aidanin nuoruusvuosiin 1970-luvulla ja siihen, miten merenneidon laulu liittyi heidän ensikohtaamiseensa. Toisaalta taas tarinassa eletään vuotta 1993, jolloin perhe pelkää kotinsa menettämistä.

Connorin perhe päätyy toimeentulon turvaamiseksi ratkaisuun, joka on myös uhraus: vanhemmat matkustavat vuorokuukausina töihin kauas pohjoiseen. Tilanne on ahdistava kaikille, mutta etenkin perheen lapsille. He kehittävätkin omat selviytymiskeinonsa uudessa tilanteessa. Isosisko Cora alkaa rakentaa kylän autioiksi jääneisiin taloihin muita maita ja maailmoja kirjastoveneestä löytämiensä matkaoppaiden avulla.

Finn-pojalla, josta tuli oma suosikkini henkilöhahmoista, on vankka luottamus tulevaisuuteen. Hän uskoo löytävänsä keinon, jolla kalat ja ihmiset saadaan palaamaan takaisin kotiin. Hän saa idean suunnitelmansa toteuttamiseen harmonikanopettajansa tarinasta, jossa kerrotaan espanjalaisen laivaston haaksirikosta.

Musiikki eri muodoissaan kietoutuu luontevasti ja kiinteästi tähän kaihomieliseen tarinaan. Emma Hooper onkin paitsi kirjailija myös useissa kokoonpanoissa esiintyvä muusikko.

Suosittelen lämpimästi tätä kauniisti kirjoitettua tarinaa, jossa kulkevat rinnakkain muutoksen ja lähtöjen, mutta myös toivon tunnelmat, ja joka jätti merenneitojen ja kalastajien koti-ikävän laulut soimaan mieleeni.

Viiden tekstissä käsitellyn kirjan kansikuvat.
Anni Saastamoinen: Sirkka, 2019

Tiedän, että tämä on huono vinkin aloitus, mutta otan riskin: Sirkka on kirja, jossa ei varsinaisesti tapahdu paljon mitään. Lukijan mielessä ja rivien välissä tapahtuu kuitenkin paljonkin. Sirkka hykerryttää, hymyilyttää, ärsyttää ja koskettaa. Luulisin, että me kaikki tunnistamme Sirkan ominaisuuksia joko itsessämme tai ystävissämme.

Päähenkilö ei ole koominen hahmo, vaan lähinnä traaginen. Sirkka käyttää vain järkeviä kenkiä ja omistaa kolme jakkupukua, eri sävyisiä, jotta niitä voi käyttää tilaisuudesta ja vuodenajasta riippumatta. Hänen suurinta huviaan on etsiä kirjoitusvirheitä kaupan ilmoitustauluille jätetyistä ilmoituksista. Lauantai-iltaisin hän juo yhden oluen ja kastelee viherkasvejaan. Hän seuraa naapureiden juhlien ajankohtia ja kirjaa niitä ylös. Hänen kotinsa on sisustettu harmaan eri sävyillä.

Sirkan sosiaalinen elämä on hyvin niukkaa tai lähes olematonta. Hänellä on räväkkä äiti, joka yrittää ymmärtää tytärtään. Ystävä Natalia taas yrittää pitää Sirkkaa kiinni tässä ajassa ja elämässä. Heidänkin läsnäolonsa tuntuu Sirkasta joskus ylitsepääsemättömältä.

Sirkka on järjestyksen ihminen, joten hän havaitsee teatterikäynnillään, kuinka epäjärjestyksessä kaikki takit ovat naulakossa. Hän järjestelee ja henkaroi takit – ja huomaa samalla Kaarlon, joka myös rakastaa järjestystä ja jonka mielestä henkaroiminen on tärkeää. Sirkka suostuukin tapaamiseen Kaarlon kanssa, mutta vain yhden ainoan kerran.

Jonkinlainen muutos tapahtuu, kun Sirkka näkee kaupan ilmoitustaululla kauniilla vanhan ihmisen käsialalla kirjoitetun ilmoituksen: ”Annetaan kuusivuotias leikattu uroskissa pitovaikeuksien vuoksi, soita Tyynelle.”  Omaksikin yllätyksekseen Sirkka hakee kissan itselleen. Kissan nimeksi tulee Laitinen Tyynen mukaan.  Sirkka suostuu vieläpä ottamaan vastaan äitinsä lahjoittaman keltaisen keinutuolinkin.

Ehkä hämmästyttävintä tarinassa on se, että Sirkka tuntuu olevan kovin tyytyväinen elämäänsä. Lukijalle tämä huomio kaikessa yksinkertaisuudessaan tarjoaa mahdollisuuden viisaaseen päätelmään: Tarvitseeko aina tavoitella valtavaa sosiaalisuutta tai jotain uutta, suurempaa ja parempaa ollakseen onnellinen? Ei tarvitse. Ole kuin Sirkka.

Louise, Penny: Three Pines -sarja

Kanadalaisen Louise Pennyn Three Pines -sarja tarjoaa Hercule Poirot -tyyppistä jännitystä. Tarinoissa jännitys ja koukuttavuus syntyvät rikosten mysteerisyydestä ja arvoituksellisuudesta.

Kirjojen tapahtumat keskittyvät Three Pines -nimiseen pieneen, kuvitteelliseen kanadalaiseen kylään. Sarja edustaa pehmeähköä dekkarigenreä eli kirjat ovat turvallista ja viihdyttävääkin luettavaa.  Murhia toki tapahtuu, mutta väkivallalla ja raakuudella ei mässäillä. Rikokset ovat pikemminkin hyvin outoja, kummallisia ja ajatuksia nyrjäyttäviä. Tällainen on esimerkiksi järven jäällä tapahtuva murha, jossa uhrin hengen vie sähköisku.

Päähenkilönä arvoituksia ratkaisee Quebeckin poliisilaitoksen rikoskomisario Armand Gamache. Han ei asu kylässä, mutta tulee vaimoineen ja tiimeineen perin tutuksi kyläläisille.  Tarkkanäköinen ja harkitseva Gamache saa lempeällä tyylillään ihmiset juttelemaan ja auttamaan tutkinnassa, ja näin vähitellen koko kylän väki on yhdessä lukijan kanssa etsimässä selityksiä tapahtumille.

Erityisen mukavana koin sen, että kirjoissa ei tyydytä pelkkään syyllisen paljastamiseen, vaan yhtä suuressa roolissa ovat kysymykset, miten ja miksi rikokseen on päädytty.  Omaan työhönsä ja elämään nöyrästi suhtautuvan Gamachen tutkimuksia ohjaa tietynlainen filosofinen ote ja meneminen pintaa syvemmälle. Hän tiedostaa, että ihmisen toiminta on aina valitsemista ja näihin valintoihin keskittyminen auttaa ratkaisuun pääsemisessä. Ratkaisut ovatkin yllättävän nokkelia ja kekseliäitä, eivät ennalta-arvattavia, joten lukija koukuttuu tehokkaasti loppuun asti.

Lukukokemuksen miellyttävyyttä lisää taitava luonto- ja ihmiskuvaus. Tässä kylässä vierailisin oikein mielelläni ja tutustuisin sen eriskummallisiin asukkaisiin, mutta hyvin käynti onnistuu mielikuvituksenkin voimalla. Elämä kylässä ei ole vain auvoista yhteiseloa, vaan kyläläisiin mahtuu hyvinkin suorasukaisia ja kulmikkaita persoonia. Vaikka sanailu yltyy joskus kipakaksikin, kylä on kuitenkin tiivis yhteisö, joka pitää huolta omistaan.

Three Pines -kirjoja suosittelen lämpimästi lukijalle, joka haluaa lähteä nojatuolimatkailemaan Kanadan maisemiin ja ratkomaan samalla visaisia arvoituksia. Pieni varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan: herkuttelulla on tärkeä rooli kirjoissa, joten kovin nälkäisenä ei näiden rikostarinoiden vietäväksi kannata antautua.

Kirjasarjassa on kaikkiaan 15 osaa. Suomeksi on tähän mennessä ilmestynyt neljä, joten monta tapausta on vielä tulossa pähkäiltäväksi. Tämän vuoden aikana ilmestyy seuraava suomennos: Kuolettava kertomus.

Sarjasta on tähän mennessä ilmestynyt suomeksi:

Kuolema kiitospäivänä, 2019. Suomentanut Raimo Salminen (Julkaistu myös vuonna 2008 nimellä Naivistin kuolema).

Kylmän kosketus, 2019. Suomentanut Raimo Salminen (Julkaistu samalla nimellä myös vuonna 2009).

Kuukausista julmin, 2020. Suomentanut Susanna Paarma.

Kiveen hakattu kuolema, 2020. Suomentanut Outi Järvinen.

Tarkista kirjojen saatavuus Eepos-verkkokirjastosta


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *