Leffavinkki: Mandariinit ja ihmisyys sodan jaloissa

Virolais-georgialainen Mandariinit (2013) on vuoteen 1992 ja Abhasian sotaan sijoittuva elokuva. Neuvostoliiton hajottua itsenäistyneen Georgian ja siitä irtautumaan pyrkineen Abhasian sekalaisten joukkojen sota on kuitenkin elokuvassa sivuroolissa. Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuuksilla huomioidun sodanvastaisen draaman on ohjannut Zaza Urushadze.

Kaukasuksen virolaiskylän väki on muuttanut sodan jaloista itsenäistyneeseen Viroon. Iäkäs puuseppä Ivo (Lembit Ulfsak) on kuitenkin jäänyt, ja hänen ystävänsä Margus (Elmo Nüganen) haluaa vielä mandariinisatonsa talteen ennen lähtöään Viroon. Vaikkei kyseessä ole virolaismiesten sota, Ivo, Margus ja mandariinit joutuvat tahtomattaan keskelle taistelutannerta.

Georgialainen Nika (Misha Meskhi) ja tshetsenialainen palkkasotilas Ahmed (Giorgi Nakashidze) haavoittuvat, ja Ivo pelastaa heidät kotiinsa toipumaan. Mutta kuinka viholliset mahtuvat saman katon alle ja kuinka suojella heitä toisiltaan sekä kylässä kulkevilta heikosti johdetuilta sotajoukoilta?

”Ei meitä mandariinit kiinnosta”, toteaa kätkettyjä aseita etsivä sotilas, ja vaikka repliikki on tarkoitettu huolestunutta Margusta rauhoittamaan, katsoja osaa lukea sen myös sivullisten kärsimyksestä piittaamattomuutena. Sota antaa Ahmedin ja Nikan mukaan oikeutuksen tappamiselle, kunniasanoja vannotaan ja taisteluissa haavoittuneita tovereita pidetään sankareina, mutta lopulta sota ja sotilaat eivät pidä lupauksiaan. Yksi Viron rakastetuimmista näyttelijöistä, Ivoa esittävä Lembit Ulfsak (1947–2017) onnistuu pelkällä katseellaan sekä parilla lakonisella repliikillä osoittamaan kunniasanojen, sankaruuden ja sodan ihannoinnin typeryyden.

Elokuvan kansi oranssilla taustalla, vieressään mandariini.

Kauniisti kuvatussa elokuvassa mandariinit loistavat oransseina Kaukasuksen syksyn harmaudessa, jota Niaz Diasamidzen upea musiikki vielä haikeudellaan korostaa. Samanlainen kontrasti muodostuu myös Ivon ja Marguksen rauhallisen arjen ja lämminhenkisen ystävyyden sekä sodan järjettömyyden välille. Vähitellen myös Nikan ja Ahmedin kostosuunnitelmat tuntuvat laimentuvan – vihollista on vaikea pitää vihollisena, kun hänellä on nimi, kasvot, menneisyys, musiikkimaku ja samanlainen huumori.

Enemmän ihmisyyttä kuin sotaa käsittelevä pasifistinen kannanotto ei välttämättä yllätä juonenkäänteillään, mutta samastuttavat henkilöhahmot, elokuvan tunnelma ja Kaukasuksen maisemat kiehtovat niin draamojen kuin sotaelokuvien ystäviä.

Kirjaston kokoelmissa olevan DVD:n lisäksi Mandariinit on katsottavissa myös suoratoistopalvelu Kirjastokinossa.

Suvi Levonen


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *