Lokakuun kirjavinkki

Nyt vasta näen

Nyt vasta näen on hyvä valinta sanallista ruisleipää halajaville. Vuonna 2009 ilmestynyt teos sisältää 14 henkilöhaastattelua, jotka ravitsevat lukijaa eri tavalla kuin pullamössöhenkilöjutut, jotka nekin toki viihdyttävät. Koska haastateltavat ovat itse äänessä, kertomuksista puuttuvat kokonaan teennäiset kuvailut heidän ulkonäöstään ja siitä, miten kauniisti auringonvalo leikittelee heidän hiuksillaan.

Haastattelut on tehnyt toimittaja Riitta Kylänpää, ja valokuvat on ottanut Kaisa Rautaheimo. Kerronta on minämuodossa eli siinä kuuluu vahvasti haastateltavien oma ääni. Kirjan esipuheessa toimittaja kertoo pyytäneensä ennakolta haastateltaviaan miettimään sellaisia hetkiä, jotka ovat saaneet heidät oivaltamaan elämästä jotakin syvällistä. Näiden hetkien ympärille tarinat kietoutuvat.

Tekstit hioutuivat toimittajan ja haastateltavan yhteistyönä: henkilöt saivat osallistua lopullisten tekstien muotoutumiseen ja muuttaa lauseita omaan suuhunsa parhaiten sopiviksi. Tekstin luettuaan he saivat halutessaan kertoa lisää asioiden taustasta. Menetelmä vaikuttaa hyvältä: tarinat ovat persoonallisia ja moniäänisiä: Pentti Linkola erottuu Annikki Tähdestä ja Rafael Wardi Risto Pelkosesta.

Kaikki kirjaa varten haastatellut ovat niin sanotussa kypsässä iässä, joten luettavaksi tarjoutuu paitsi yksilöllisiä kertomuksia myös eräänlaisia ajankuvia. On mielestäni hellyttävää, miten kuvataitelija Rafael Wardi löysi värit pesuainepaketin kyljestä kulkiessaan äitinsä kanssa keräämässä korjattavia vaatteita äidin osto- ja myyntiliikkeeseen. Kun Kaisa Korhonen kertoo tajunneensa nelikymppisenä, millä tavoin lapsuudenkodin hengellisyys ja myöhemmin tärkeäksi tullut työväenliike elävät hänessä rinnakkain ja osin päällekkäisinä, hänen kokemuksiinsa on helppo samaistua.

Kirjaa varten haastatellut ovat sen ikäisiä, että sota on vaikuttanut heidän elämäänsä tavalla tai toisella. On täysin ymmärrettävää, että he haluavat myös puhua tuosta heitä ja heidän tarinaansa muovanneesta ajanjaksosta. Vaikka haastatteluissa on siis yhteisiä nimittäjiä, jää päällimmäiseksi avartava moniarvoisuuden tunne: kaikki kirjassa ääneen päässeet ovat omia persooniaan. Tätä vahvistavat myös Kaisa Rautaheimon hienot valokuvat.

Haastateltavat kertovat myös karuista asioista. Silti lukijan ei tarvitse kokea olevansa tirkistelijä. Tarinat ovat yleisinhimillisiä ja lähestymistapa viisas. On kiinnostavaa, miten Pentti Linkola kuvailee olleensa pikkupoika, joka ei pysynyt koulussa paikallaan ja jolle koulunkäynti siksi tuotti ”surua ja mustaa”. Kun yritysjohtaja Tauno Matomäki kertoo siitä, miltä hänestä tuntui pikkupoikana kuulla ensimmäisen kerran elävää musiikkia, on hänen tarinaansa helppo eläytyä.

Elämän merkityksellisistä hetkistä kirjassa kertovat mainittujen lisäksi myös Ulla Rantanen, Esko Varilo, Markku Lehmuskallio, Sisko Istanmäki, Lassi Nummi, Yrjö Kukkapuro, Helena Kekkonen ja Arne Nevanlinna.

Sirpa Pukkinen


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *