Lokakuun vinkkikirjoista näkökulmia vanhuuteen

Seinäjoen pääkirjaston kirjavinkkipiirin ensimmäinen syksyn kokoontuminen osui vanhuksille omistetulle teemaviikolle. Osa vinkkauskirjoista tarjosi siksi näkökulmaa ikääntyneiden ihmisten elämään, kukin omalla tavallaan. Vinkkareina olivat tällä kertaa kirjaston työntekijöistä Pauliina Happonen ja Sirpa Pukkinen sekä kirjastoalan harjoittelija Suvi Levonen.

Anna Takanen
Sinä olet suruni: kertomus lapsesta ja sotalapsen lapsesta, 2020

Oikea äiti ei lähetä lapsiaan pois. Näin ajattelee Timo Takasen äiti pitkään, vaikka Suomi on sodassa ja lapsia siirretään turvaan Ruotsiin. Mutta sitten aviomies kaatuu, ruuasta on pulaa, talvella 1942 on yli 30 astetta pakkasta ja Timon keuhkokuume vain jatkuu ja jatkuu. Anna Takasen kaunokirjallinen muistelma kertoo hänen isänsä tarinan ja samalla tyttären oman tarinan: mitä on olla sotalapsi ja mitä olla sotalapsen lapsi.

Nelivuotias Timo lähetetään Etelä-Ruotsiin, missä hän saa sijaisvanhemmat. Poika istuu uuden kotinsa pöydän alla kolme kuukautta eikä puhu sanaakaan. Tultuaan vihdoin esiin hän puhuu moitteetonta ruotsia. Poika jää asumaan taloon, mutta Timon sisälle jää asumaan suru. Hän ei ymmärrä, miksi ei voi palata kotiin, vaikka on jo parantunut. Hänestä tulee se poika, jonka äiti on lähettänyt pois. Kirjeet kulkevat harvakseltaan, ja lukija alkaa jo miettiä, pääseekö Timo enää koskaan Suomeen.

Timo pääsee tapaamaan äitiään ja veljeään vasta 16-vuotiaana. Yhteistä kieltä ei enää ole, tunteita kylläkin. Timo ei voi jäädä Suomeen, koska äidin uusi mies on avoimen vihamielinen vaimonsa ensimmäisessä avioliitossa syntyneille pojille. Näin Timo joutuu uudestaan perheensä hylkäämäksi, Suomen hylkäämäksi, ja hän päättää, ettei ikinä enää palaa. Siitä huolimatta Suomi elää hänessä aivan loppuun asti.

Kirja kertoo menetyksistä ja surun periytymisestä. Timon äiti menetti poikansa, Timo oikean äitinsä, ja Annan ylle lankesi näiden surujen varjo. Timo ei halua puhua sotalapsuudestaan Annalle, mutta Anna haluaa tietää, miksi hän itse kokee ruotsalaisuudestaan huolimatta eläneensä oudossa välitilassa.

Käännekohta tapahtuu lopulta, kun Anna katkaisee yhteydet isäänsä ja kiristää siten tämän kertomaan vanhoista muistoista. Isä vie hänet aidoille tapahtumapaikoille Suomeen. Käydyt keskustelut kirjailija herättää eloon kuvittelemalla ne tapahtumiksi tähän kirjaan.

Anna Takanen tunnetaan Suomessa näytelmästään Isänmaa/Fosterlandet, jota on menestyksekkäästi esitetty teattereissa niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Tämän kirjan Takanen kirjoitti jatkoksi näytelmälle.

Sinä olet suruni on herkkä ja koskettava kirja, jota lukiessa piti muutamaan kertaan niiskuttaa ihan ääneen. Takalan teksti on kaunista ja maalailevaa. Jo pelkästään kohta, jossa Timo tapaa jälleen äitinsä pitkän eron jälkeen, on riittävä syy lukea tämä kirja.

Anne Cathrine Bomann
Agathe, 2020

Tanskalaisen psykologin ja esikoiskirjailijan Anne Cathrine Bomannin hieno pieni kirja Agathe kertoo 71-vuotiaasta pariisilaisesta psykiatrista. Leipiintynyt mies laskee, kuinka monta asiakkaan tapaamista hänellä on vielä jäljellä ennen eläkkeelle jäämistä. Sanna Mannisen suomentamassa kirjassa eletään 1940-luvun loppua.

Päähenkilön elämä on täynnä rutiineja. Koti ja huonekalut ovat vanhempien perua, ja vastaanoton sihteerin kanssa hänellä on 35 vuoden aikana vakiintunut, päivästä toiseen toistuva koreografia.  Hän ei ole koskaan käynyt Pariisin ulkopuolella eikä tunne naapureitaan edes ulkonäöltä.

Samaa tahtia, kun työpäivät hupenevat, miehen ikääntymisen ja kuoleman pelko voimistuu. Yksitoikkoinen arki alkaa säröillä, kun itsepintainen Agathe tunkee sinnikkyydellään psykiatrin potilaaksi ja kun sihteeri jää yllättäen kotiin hoitamaan sairasta miestään. Jonkin ajan kuluttua mies käy sihteerinsä pyynnöstä pariskunnan kotona juttelemassa tämän miehelle, jonka kanssa huomaa tuntevansa yhteyttä jaetun kuolemanpelon vuoksi.

Aiemmin sairaalahoidossa ollut Agathe kokee olevansa elävältä haudattu omassa elämässään.  Hän suree sitä, ettei hän ole saanut mitään aikaan, ja kertoo lapsuutensa haavoittavista kokemuksista. Agathen ongelmat kiinnostavat iäkästä psykiatria aivan eri tavalla kuin muiden potilaiden. Agathe puolestaan on kiinnostunut myös tohtorin jaksamisesta ja hyvinvoinnista.

Jokin alkaa muuttua: Kun sihteerin mies kuolee, päähenkilö antautuu vieraan ihmisen lohdutettavaksi. Hän myös riisuu asuntonsa seiniltä vanhat maalaukset ja leipoo kakun naapurilleen. Pieniä, mutta dramaattisia asioita rutiineihin tarrautuneen ihmisen elämässä.

Tarina on mielestäni viehättävä ja erilainen. Se ei ole yhtään siirappinen. Siinä ei selitellä liikaa, vaan lukijan tulkinnoille jää riittävästi tilaa. Syventyykö psykiatrin ja potilaan suhde ystävyydeksi? Malttaako vanha herra jäädä eläkkeelle? Näitä lukija voi pohtia kirjan luettuaan.

Tekstissä käsitellyt kirjat pöydällä syksyisen kukkakimpun edessä.Laura Pörsti
Viimeinen vuosi, 2021

Voiko itselle vieraalta tuntuvaa isoäitiä päästä lähelle, kun hänen kanssaan puhuu vaatteista? Ilmeisesti voi.

Toimittaja Laura Pörsti hoitaa kuukauden ajan 94-vuotiasta isoäitiään noin vuosi ennen tämän kuolemaa. Isoäiti on huonossa kunnossa vain fyysisesti. Silti lapsenlapsen ja isoäidin välille ei tunnu aluksi syntyvän todellista yhteyttä. Heidän maailmankuvansa ovat liian kaukana toisistaan. Kirjailija haluaisi saada selville, millainen ihminen isoäiti todella on, mutta isoäiti ei osaa puhua tunteistaan. Ratkaisu löytyy vanhoista vaatteista. Isoäiti on käsityöihminen, joka on aina puhunut vaatteista Lauralle ja ommellut yhdessä hänen kanssaan. Laura taas on esitellyt isoäidille tuoreimmat kirpparilöytönsä. Vaatteet herättävät muistoja, ja isoäiti muistaa vaatteidensa tarinat.

Vaatteisiin liittyvät tarinat voivat olla hyvinkin merkittäviä ja syviä. Isoäiti puhuu paljon hiihtopuvusta, joka hänellä on yllään vanhassa valokuvassa. Kuva on otettu, kun hän opiskeli kansanopistossa. Kertoja ihmettelee jankutusta hiihtopuvusta, mutta tajuaa sitten, että kyse on muustakin kuin muodista: Hiihtopuku oli ensimmäisiä asuja, joiden osana housut sallittiin naisille. Isoäiti on kuvassa ensimmäistä kertaa pukeutunut housuihin, joten kuva viestii itsenäisyydestä ja vapaudesta.

Kirjan ensimmäinen osa kuvaa eri-ikäisten naisten yhteistä ajanjaksoa isoäidin rintamamiestalossa. Toisessa osassa Pörsti muuttaa puolisonsa kanssa Pariisiin. Siellä hän tarkkailee paikallisia ihmisiä ja heidän vaatteitaan ja pohtii, mitä ne kertovat ranskalaisuudesta ja heistä ihmisinä.

Kirjoittaja esittää lukijankin pohdittavaksi kiinnostavia kysymyksiä kuten: Miten kestää asumista liikuntakyvyttömän sukulaisen kanssa, joka ei oikeasti ole kovin läheinen? Miten terroristi pukeutuu? Millaisen elämän on elänyt ihminen, jonka mielestä vaatteita ei saa heittää pois, koska niitä tarvitaan, jos sota syttyy? Hän pohtii myös sitä, että vielä 1970-luvulla suomalaisten ei tarvinnut noteerata vaatteiden alkuperämerkintöjä, koska pesulapussa oli aina lukenut Finland. Nykyään sen sijaan vaatetehtaiden värjäämöt pilaavat pohjavesiä monessa maassa juomakelvottomiksi meidän vaatekankaidemme takia, ja vaatekauppojen mallistot vaihtuvat 20 kertaa vuodessa. 

Kaiken kaikkiaan kirjan sivut aukenevat siis paljon muuhunkin sisältöön kuin kertojan ja isoäidin väliseen suhteeseen. Vaateteemojen ohella kirjassa kulkee omina lankoinaan esimerkiksi kuvaukset masennuksesta ja lapsettomuudesta.

Kun kirja alkoi, melkein liikutuin kun kirjoittaja meni tapaamaan isoäitiään, joka odotti sängyssä huivipäisenä ihan niin kuin omakin mummani. Pian kuitenkin selvisi, että kyse ei olekaan herttaisesta läheisten sukulaisten kohtaamisesta, vaan mukana on laajempi kuvasto erilaisine särmineen. Jos tällaiset teemat kiinnostavat, tässä kirja sinulle.

Mart Kivastik
Taivaan portaat, 2020

Virolaisen kirjailija-elokuvaohjaaja Mart Kivastikin ensimmäinen suomennettu romaani, Taivaan portaat, vie lukijansa monella tavalla matkalle ajassa. Tarttoon kahteen aikatasoon sijoittuva romaani kuvaa melko epätavallisia ystävyksiä, Georgia ja Uuta. Teos palkittiin ilmestymisvuonnaan Eduard Vilde -kirjallisuuspalkinnolla. Sen on suomentanut Anna Kyrö.

Georg on kuvataiteilija, joka tarkastelee teoksissaan aikaa. Hän uskoo, että aika on vain ihmisen keksintö, ja odottaa James Webbin teleskoopin valmistumista, jotta sen avulla voitaisiin nähdä yhtä aikaa kaikkiin menneisiin aikoihin.

Uu elää 1970-luvulla varhaisnuoruuttaan ja ihailee serkkuaan Paulia, jolla on pitkät hiukset, länsimaisia LP-levyjä ja farkuissaan kaupungin leveimmät lahkeet. Ankean neuvostoarjen keskellä farkut, länsimusiikki, tyttöystävät ja tupakat edustavat Uulle vielä tavoittamattomia haaveita, ja Georgin boheemi koti tarjoaa pakopaikan kovan kurin keskellä. Teoksen toisella aikatasolla, 2000-luvun alkupuolella, Uu on päätynyt laskentainsinööriksi, joka viettää tavallista, turvallista, ehkä tylsääkin perhearkea. Georgin kuolema saa myös Uun pohtimaan ajan kulua, ja menneeseen haikaillessaan hän kaivaa esiin nuoruutensa musiikin, ensimmäisenä Deep Purplen kappaleen Smoke on the Water.

Musiikki onkin tehokas keino matkustaa ajassa, ja Kivastikin romaanissa pyörivät levylautasella kaikki 70-luvun suuret nimet. Myös teoksen nimi viittaa musiikkiin: Georgin lempikappale on Led Zeppelinin Stairway to Heaven. Nuori Uu ei englanninkielisiä sanoja ymmärrä, mutta lukija saattaa kappaletta kuunnellessaan löytää kiinnostavia yhteyksiä Kivastikin romaanin teemoihin. 

Taivaat portaat -nimi viittaa myös Webbin teleskooppiin ja ylipäätään mahdollisuuteen kulkea ajasta toiseen. Nostalgisen nuoruuskuvauksen rinnalle erityisesti monet Georgin ajatukset ajasta ja ajan merkityksestä tuovat teokseen mukaan lähes filosofisen tason.

Uu löytää musiikin lisäksi toisenkin keinon liikkua ajassa. Varsinkin realistiseen kerrontaan tottunut lukija yllättyy, kun hyppää Uun polkupyörän kyytiin!

 

Kristina Carlson
Eunukki, 2020

Täysinpalvellut eunukki Wang Wei elelee Kiinan keisarin hovissa. Meneillään on vuosi 1120 maan tuolloisessa pääkaupungissa Dongjingissa. Kristina Carlsonin Eunukki-kirjan sepitetty päähenkilö on elänyt jo viiden keisarin aikana.

Wang Wei viettää päivänsä tarkkaillen lintuja, kukkia ja ihmisiä. Hän karttaa menneiden muistelua ja tulevaisuuteen kurkottelua. Hän on noin 70-vuotias, tarkkaa ikäänsä hän ei tiedä. Hänet on myös nimetty uudestaan sen jälkeen, kun hänestä on tullut eunukki.

Hetkittäin kiusaavasta kuolemanpelosta huolimatta Wang Wei on tyytyväinen olotilaansa. Hänellä on oma makuukomero, jonka ikkunasta näkyy luumupuu, hyvä ystävä ja muitakin ilonaiheita, kuten napostelu, viinin juominen ja pelaaminen muiden eunukkien kanssa. Hän ei toivo kuolemaa, koska elää mielellään.

Wang Wei on tullut hoviin yhdeksänvuotiaana yhdessä seitsemänvuotiaan veljensä kanssa. Rutiköyhät vanhemmat möivät pojat keisarin hoviin eunukeiksi, jotta saivat ruokaa muulle perheelle. Eunukiksi kelpaaminen edellytti sukuelinten leikkaamista pois. Wang Wei selvisi leikkauksesta, mutta hänen veljensä menehtyi.

Sympaattinen vanha eunukki ei ole katkeroitunut kohtalostaan. Hän tunnistaa vihaa ja katkeruutta joissakin muissa eunukeissa ja arvelee, että heidän vierellään kulkevat varjona ne miehet, joita heistä olisi voinut tulla, ja siksi heidän on vaikea hyväksyä sukupuolettomuuttaan. Hänellä itsellään ei tällaista varjoa ole.

Wang Wei teki lapsena ensin työtä palatsin keittiössä. Koska hän oli tuuheatukkainen ja soma, hänet lähetettiin töihin hovin haaremiin, missä häntä siliteltiin ja hänelle puhuttiin kuin lemmikkieläimelle. Kun hän kasvoi pituutta ja lihoi, tämä vaihe loppui. Vanhasta rouvasta, entisen keisarin vaimosta, tuli Wang Wein oppiäiti ja suojelija. Hän kannusti eunukkia opettelemaan lukemista ja kirjoittamista ja näin tämä tekikin, mutta ei kuitenkaan opiskellut virkamiestutkintoa. Hän epäilee olleensa siihen liian laiska.

Muitakin pieniä, viisaita kirjoja kirjoittaneen Carlsonin uusin kannattaa lukea muun muassa siksi, että sen avulla pääsee totisesti siirtymään itselle tuntemattomaan aikaan ja paikkaan. Se on viihdyttävää ja virkistävää. Lisäksi Wang Wein persoona on kiinnostava ja monet hänen ajatuksensa kuin aforismeja. Esimerkiksi eunukin pohdinnat ihmisen sukupuolesta tuovat oman näkökulmansa siihen keskusteluun, jota on viime aikoina käyty sukupuolten moninaisuudesta.

Kirja on pikkuinen, kaunis ja nopeasti luettu. Sen maailmasta ei kuitenkaan pääse irti heti lukemisen jälkeen.

Tarkista kirjojen saatavuus Eepos-verkkokirjastosta


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *