Ota vaihteeksi ohut: kymmenen kevyttä kannettavaa

Joskus neljännes pizzasta riittää viemään nälän. Usein suklaapatukan syöminen jättää paremman olon kuin koko levyn ahnehtiminen.  Kokeilepa ohuen kirjan nautintoa samassa hengessä. Istu mukavasti tai pötkähdä sohvalle, häivytä ulkomaailma ja lue kirja yhdellä kertaa. Tai ota ohut opus mukaasi ja lue sitä kampaajalla tai junamatkalla. Pakaasisi painon kasvamista et edes huomaa. Ohuimman kirjan valitseminen itselle oudolta kirjailijalta on yksi keino tutustua hänen tapaansa kirjoittaa ja hahmottaa maailmaa. – Ja jos pokka pitää, ainahan voi esiintyä Voltairen tai Leinon proosan tuntijana vajaan sadan sivun perusteella. Esimerkiksi näistä voit aloittaa:

Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus (Gummerus 2012, 176 s.)

Vuonna 2014 edesmennyt, arvostettu saksalainen kirjailija jätti Schweigeminute-kirjan kirjoittamisen kesken vuosiksi, kun hänen vaimonsa kuoli yllättäen.  Vuosikymmeniä rinnalla olleen puolison menetys vaikutti varmasti siihen, millainen kirjasta lopulta tuli. Joka tapauksessa Markku Mannilan suomentama tarina on haikea, surumielinen ja hieno kertomus traagisesti päättyvästä ensirakkaudesta. Sen Romeo ja Julia ovat 18-vuotias Christian ja nuori opettaja Stella. Kirja vie lukijansa nuoruusmuistojen ja meren äärelle.

Milan Kundera: Merkityksettömyyden juhla (Siltala 2015, 127 s.)

Tšekkiläissyntyisen Milan Kunderan tuoreimmasta romaanista voi lukea muun muassa sepitetystä syöpädiagnoosista, navan olemuksesta, Stalinin peltopyyaiheisesta vakiovitsistä, äidinkaipuusta sekä aidosta hyväntuulisuudesta, jota on vaikea saavuttaa. Kuten Kunderan teoksista yleensäkin, myös tästä kirjasta voi ammentaa halutessaan syvällistä tematiikkaa. Mutta yhtä hyvin sen voi luettuaan arvioida erikoiseksi ja höpsöksi kokonaisuudeksi, johon on kasattu vähän tätä ja hiukan tuota käyttäen liimana neljän ystävän rönsyileviä keskusteluja ja toilailuja. Kirja ilmestyi ranskaksi vuonna 2013. Sen suomensi Ville Keynäs.

Carl-Henning Wijkmark: Saapuva yö (Basam Books 2009, 184 s.)

Iäkäs näyttelijä Hasse makaa sairaalassa odottaen loppuaan, joka ei ole enää kaukana. Samassa huoneessa on kolme muutakin miestä: äänetön vihreitten verhojen taakse kätketty muukalainen, entinen postinjakaja Börje ja elämässään karikolle huuhtoutunut Harry. Aihe kuulostaa ehkä ankealta, mutta suositan silti kirjaan tarttumista. Ruotsissa August-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2007 voittanut, Markku Mannilan suomentama kirja kuvaa ilman kliseitä päähenkilön viimeisiä viikkoja ja päiviä ennen kuolemaa ja niitä asioita, joista tulee hänelle tärkeitä kuoleman lähestyessä.

Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015, 142 s.)

Nuori Vilhelm Huurna lähtee merille Askaisten isäntien sponsoroimana, mutta hän ei ole kovin onnekas purjehtija. Laiva toisensa jälkeen haaksirikkoutuu. Onko Tammisen Meriromaanin alaotsikko ”Eräitä valoisia hetkiä merikapteeni Vilhelm Huurnan synkässä elämässä” näin ollen lainkaan perusteltu? Kyllä se mielestäni on. Tapahtunut vahinko itsesyytöksineen painaa miehen aina uppeluksiin, mutta kohta taas pää pulpahtaa pinnalle jonkin ilahduttavan asian tai huomion ansiosta. Tammisen kirja on niitä, jotka kannattaa lukea vaikka vain ensimmäisen virkkeensä takia: ”Merikapteeni Vilhelm Huurna häpesi eilistä ja pelkäsi huomista, mutta nykyhetken kanssa hän oli tullut aina hyvin toimeen.”

Voltaire: Mikromegas (Basam Books 2002, 64 s.)

Voltairen 1700-luvulla kirjoittama Mikromegas puhuttelee yhä vielä. Sen on suomentanut Maija Haapio, joka on kirjoittanut myös informatiivisen esipuheen.  Myös runsaista alaviitteistä on apua ja iloa lukijalle. Haapio kuvailee tarinaa scifi-tyyppiseksi matkakertomukseksi, utopiaromaanin parodiaksi, swiftiläiseksi satiiriksi sekä tarua ja totta sekoittavaksi postmoderniksi saduksi. Juoni on yksinkertainen: kahdeksan peninkulman mittainen Siriukselta peräisin oleva Mikromegas, jonka nimessä yhdistyy pieni ja suuri, vierailee Saturnuksella ja Maassa ja keskustelee paikallisten asukkaiden kanssa. Hän lähtee liikkeelle samasta syystä kuin kirjan kirjoittajakin muinoin: molemmat joutuivat vainotuiksi mielipiteittensä vuoksi. Pienen kirjan sanoma on ajankohtainen: se kehottaa suvaitsevaisuuteen ja välttämään omien näkemysten julistamista ehdottomiksi totuuksiksi.

Andrei Makine: Elämän musiikki (WSOY 2002, 111 s.)

Jos venäläissyntyinen, jo pitkään Ranskassa asunut Andrei Makine on vieras kirjailija, tutustumisen voi hyvin aloittaa ohuehkosta Elämän musiikki -kirjasta. Se ilmestyi ranskaksi vuonna 2001 ja Annikki Sunin suomentamana vuotta myöhemmin. Kirja kertoo nuoresta venäläisestä pianistista Aleksei Bergistä, jonka tulevaisuudensuunnitelmat kariutuvat Stalinin puhdistuksiin ensikonsertin aattona. Aleksei joutuu käyttämään erilaisia keinoja pysyäkseen hengissä, muun muassa ottamaan kuolleen sotilaan henkilöllisyyden. Tämä taas vaikuttaa hänen myöhempiin kohtaloihinsa. Sodan kurimuksessa Aleksei arpeutuu muutenkin kuin ulkoisesti.  Pystyykö hän säilyttämään yhteytensä musiikkiin?

Eino Leino: Rikos: tutkielma (Sanasato 2004, 132 s.)

Yksi suomalaisten rakastetuimmista lyyrikoista, Eino Leino, kirjoitti myös proosateoksia. Pienoisromaani Rikos ilmestyi alun perin jatkokertomuksena lehdessä. Se sidottiin kirjaksi ensimmäisen kerran neljä vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1949. Kertomus on aikansa lapsi niin henkilöiltään kuin kieleltäänkin, mutta se ei vähennä sen kiinnostavuutta. Päähenkilöitä ovat lehtori Tauno ja leskeksi jäänyt rouva Paatero, joka asuu isäänsä kaipaavan aikuisen tyttärensä Helmin kanssa. Kuvattu aika on vain kaksi päivää vuodenvaihteessa. Suuret tunteet ja paheet jylläävät tyynen pinnan alla: intohimo, rakkaus, kaipuu ja ahneus vievät henkilöt tilanteisiin, joista ei ole paluuta.

IMG_5040

Anna Gavalda: Karkumatka (Gummerus 2010, 120 s.)

Jos ranskalainen Gavalda kiinnostaa, mutta Kimpassa- ja Lohduttaja-romaanit tuntuvat turhan järeiltä, voi keveämmän Karkumatkan avulla saada maistiaisia kirjailijan kerrontatavasta. Sukulaisen häät tuovat parin mutkan kautta yhteen neljä saman perheen sisarusta.  Vaikka henkilöitä ei kuvatakaan kovin seikkaperäisesti, jää kirjaa lukiessa kuitenkin pohtimaan sisarussuhteisiin liittyviä asioita ja sitä, miten eri tavoin samassa perheessä kasvaneet voivat kokea lapsuusperheen tapahtumat. Gavaldan teksti on hänelle tyypillisesti kepeää ja vähäeleistä, mutta herkullista ja osuvaa.

John Steinbeck: Routakuun aika (Tammi 2016, 149 s.)

Routakuun aika on Keltaisen kirjaston uutuus, johon itsekin aion tarttua kevään mittaan.  Steinbeckin vuonna 1942 ilmestynyt teos ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1989. Kirjan on suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Kansilieve kertoo kirjan olevan tietoinen kannanotto natsismia vastaan. Kirja sisältää jopa käytännön neuvoja siitä, miten miehitettyjen maiden asukkaat voisivat pitää puolensa. Eipä siis ihme, että se kiellettiin kaikkialla, missä natsit olivat vallassa. Siitä huolimatta yleisemminkin sotaa ja väkivaltaa vastustava kirja levisi ja siitä tuli valloitetuissa Euroopan maissa suosituin propagandateos.

Linda Boström-Knausgård: Helioskatastrofi (Like 2013, 138 s.)

Helioskatastrofi on pian luettavien listallani useasta syystä. Ensinnäkin: kirjan kansikuva herätti kiinnostuksen. Toiseksi: kansiliepeessä siteeratut ja netistä löytyneet arviot puoltavat kirjaan tarttumista. Kolmanneksi: haluan tutustua kirjailijan omaan ääneen. Tähän asti hän on ollut ”tuttuni” ainoastaan miehensä kirjoista, joissa kuvataan myös vaimon arkielämää ja kirjailijauran kehitystä. Helioskatastrofi on ruotsalaisen näyttelijä-kirjailijan ensimmäinen romaani. Hän on kirjoittanut myös näytelmiä ja novelleja. Kirjan on suomentanut Petri Stenman.

Sirpa Pukkinen

Tarkista kirjojen saatavuus Seitti-verkkopalvelusta.


2 thoughts on “Ota vaihteeksi ohut: kymmenen kevyttä kannettavaa

  1. Juha Mäntylä: Audrey, rakkaani (Reuna 2015, 144s.)

    Mystinen tarina etenee kuin saksofonisoolo

    Tuorila on kylä Merikarvialla. Se on lapualla asuvan kirjailija Juha Mäntylän kotikylä, jossa oli ennen kaksi huoltoasemaa, posti, kyläkauppa ja kyläkoulu. Nykyisin kylä on toisenlainen ja kirjailijakin asuu Lapualla, mutta sydämessään voi kehittää oman kotikylän – asuipa missä tahansa.

    Tämän lukijoiden ylistämän kirjan Tuorilassa on jazzklubi, jossa kuuluisat muusikot käyvät esiintymässä. Klubille saapuu myös salaperäinen nainen Audrey, joka myös katoaa salamyhkäisesti. Kirjan tuorilalainen mies matkustaa New Orleansiin etsimään jazzia ja Audreya. Häntä kiinnostaa myös voodoo, ja hän saakin kokea sen mahtavan voiman.

    Audrey, rakkaani on mystinen pieni tarina musiikista, nuoruudesta, seikkailusta ja löydetystä onnesta. Tarina soljuu eteenpäin suvantoineen ja kohokohtineen kuin Miles Davisin musiikki, siinä soi Stan Getzin saksofoni, Dizzy Gillespien trumpetti ja Ella Fitzgeraldin ääni.

    Juha Mäntylä on kirjoittanut yhteensä viisi romaania, runokirjan ja lastenkirjan. Hänen tekstejään on julkaistu useissa antologioissa ja sanomalehdissä. Hän on myös Reunan Joulukalenteri-kirjojen toimittaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *