Pedro Almodóvar – elokuvan kauhukakarasta instituutioksi

Pedro Almodóvar täytti aikaisemmin tänä vuonna 70 vuotta (s. 25.9.1949), joten on aika luoda lyhyt katsaus mestariohjaajan uraan.

Espanjassa elettiin 1980-luvulla kenraali Francon jälkeisessä konservatiivisuuden ja pysähtyneisyyden ajassa, kun nuori Pedro Almodóvar tuli järkyttämään kansakuntaa värikkäillä elokuvillaan. Suorasukaisella seksuaalisuudellaan, vähemmistöjen kuvauksellaan ja naisten nostamisella keskipisteeseen Almodóvar sai vanhoilliset närkästymään, mutta samalla nosti Espanjan elokuvaa ja kulttuuria uuteen aikakauteen ja kukoistukseen.

Almodóvar oli jo 60-luvun lopulla päättänyt kouluttautua elokuvaohjaajaksi, mutta kenraali Francon suljettua elokuvakoulun Madridissa miehen ei auttanut muu kuin opiskella alaa itse. Sekalaisten töiden ohella hän panosti täysillä elokuvien tekemiseen vapaa-ajallaan. Almodóvar oli heti 70-luvun alussa kiinnostunut kokeellisesta elokuvasta ja teatterista esikuvanaan Luis Bunuel. Los Goliardos -teatteriryhmässä hän tutustui tulevien elokuviensa vakiotähteen Carmen Mauraan.

Muutamien lyhytelokuvien jälkeen ensimmäiseksi pitkäksi elokuvaksi muodostui vuonna 1980 Pepi, Luci, Bom, jossa nähtiin jo rietasta huumoria ja avointa seksuaalisuutta. Kriitikot eivät pitäneet, mutta kansalaisten joukossa elokuvasta tuli kulttikamaa. Elokuvaa verrattiin mm. amerikkalaisen elokuvan shokeeraajan John Watersin teoksiin. Seuraavassa elokuvassa Intohimojen labyrintti (1982) oli jo mukana toinen vakikasvo ja myöhemmin kansainvälinen elokuvatähti Antonio Banderas.

Kansainvälinen läpimurto Almodóvarille oli elokuva Naisia hermoromahduksen partaalla (1988), josta seurasi parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkuus. 1990-luvulla ilmestyivät mm. elokuvat  Sido minut, ota minut! (1990) ja Lihan värinä (1997), kunnes Kaikki äidistäni -elokuva (1999) vei Almodóvarin lopullisesti elokuvamaailman huipulle. Elokuvasta voitaneen laskea lisäksi alkaneen jonkinlaisen Almodóvarin aikuistumisen, rauhoittumisen ja vakavoitumisen, miksi sitä haluaakaan kutsua. Huumori elokuvissa väheni, mutta teemat syvenivät. Kaikki äidistäni voitti mm. parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon. Elokuva sinkautti myös Penélope Cruzin maailmantähteyteen.

Vuoden 2002 Puhu hänelle jatkoi vahvaa linjaa (parhaan ohjaajan ehdokkuus ja palkinto käsikirjoituksesta Oscar-gaalassa). Volver (2006), Särkyneet syleilyt (2009) ja Iho, jossa elän (2011) keräsivät kiitosta, ja viimeksi mainitussa Banderas palasi jälleen Almodóvarin ohjaukseen välirikon jälkeen. Matkarakastajat (2013) edusti hullunkurisempaa Almodóvaria. Ohjaajan tuorein elokuva Kärsimys ja kunnia vuodelta 2019 on saanut kehuja. Banderas on elokuvassa ohjaajan alter egona, sillä tarinassa on omaelämäkerrallisia piirteitä.

Reilun neljänkymmenen vuoden aikana shokeeraajasta on tullut espanjalaisen elokuvan instituutio, palkittu ohjaaja-käsikirjoittaja. Näin metoo-aikakaudella on huomioitava myös, kuinka elokuvien keskipisteessä alusta asti ovat useimmiten olleet vahvat naiset.

Jarkko Parkkinen

Pedro Almodóvarin elokuvia Eepos-kirjastoissa


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *