Rakas Mika

Mika Waltarin 100-vuotisjuhlavuosi

Mika Waltarin syntymän 100-vuotisjuhlavuosi on osaltaan osoittanut, kuinka rakastettu kirjailija Waltari on suomalaisille. Liekö kenenkään muun kirjailijan juhlavuotta vietetty yhtä runsain tilaisuuksin ympäri Suomea – ja ulkomaillakin. Mikä parasta, tapahtumissa on otettu huomioon Waltarin tuotannon laaja-alaisuus ja monimuotoisuus.

Mekin halusimme omassa kirjastossamme olla juhlinnassa mukana, ja pyysimme jo alkuvuodesta asiakkaita kirjoittamaan omista Waltari-lukukokemuksistaan lyhyitä tekstejä, jotka löytyvät kirjaston kotisivulta http://www.seinajoki.fi/kirjasto/waltari_esipuhe.html.

Varsinaista Waltarin juhlapäivää vietimme viime sunnuntaina teemalla Mika Waltarin monet kasvot. Otsikon mukaisesti halusimme poimia erilaisia näkökulmia Waltariin ja hänen tuotantoonsa.
Näyttelijä Eija-Irmeli Lahti esitti valitsemiaan Waltarin runoja uskonnollisesta ja nuoruuden vapaamittaisesta runoudesta riemastuttaviin Kieku ja Kaiku -riimittelyihin. Hän kertoi myös Kieku ja Kaiku -sarjakuvien syntytavoista ja mielenkiintoisesta historiasta. Kuten myöhemmin keskustelussa tuli esiin, Kieku ja Kaiku on Kotiliedessä ilmestyessään ollut monille 30-50-luvun lapsille ensimmäinen kirjallinen kokemus. Ja verrattomia opetuksiakin niistä saa – niin aikuinen kuin lapsi: ”Kissakin jää joskus hiirettä, jos se pitää liian kiirettä” tai ”Parempi kuin tavara, on mieli altis avara.”

Leena Tuomelan esitys

Kirjallisuuskriitikko Leena Tuomela halusi omassa esityksessään ottaa esiin Waltarin ilmiönä. Ilmiömäisyys tulee esiin hänen tuotantonsa laajuudessa ja monimuotoisuudessa. Tuomelan mukaan voi leikillisesti sanoa, että ainoa, mitä Waltarin tuotannosta puuttuu, on oopperalibretto, ja senkin hän varmaan olisi kirjoittanut, jos joku olisi keksinyt pyytää. Waltari poikkesi monista muista kirjailijoista siinä, että hän ei ollut tarkka omasta kirjailijakuvastaan. Hän kirjoitti mitä toivottiin: jos kustantaja halusi hänen kirjoittavan mieluummin laajoja historiallisia romaaneja kuin Waltarille itselleen läheisiä pienoisromaaneja, hän kirjoitti niitä.

Waltariin on suhtauduttu vuosikymmenien mittaan hyvin äärimmäisin tuntein: häntä on vihattu ja rakastettu, ihailtu ja väheksytty. Hänen tuotteliaisuuttaan on varsinkin kirjallisissa piireissä irvailtu – ainahan voi tietenkin kateudenpoikanenkin olla mukana. Tuomela kertoi omasta kouluajastaan 40-luvulla, jolloin äidinkielenopettaja oli tuominnut Waltarin täysin moraalittomaksi ajanvietekirjailijaksi, jonka teoksiin varsinkaan nuoren ei pitäisi tarttua pitkillä pihdeilläkään.

Mika Waltarin kirjoja vitriinissä.

Osa Kari Koskisen kokoelmasta on esillä kirjastossa 4.10. asti.

Kari Koskinen kertoo keräilyharrastuksestaan

Lopuksi keräilijä Kari Koskinen kertoi Waltarin tuotantoon kohdistuvasta, jo parikymmentä vuotta kestäneestä keräilyharrastuksestaan. Keräily alkoi yksinkertaisesti mielenkiintoisesta lukukokemuksesta, ja nyt teoksia on jo noin 150, neljä hyllymetriä. Kokoelman arvokkain teos on näytelmä Yö yli Euroopan: kolminäytöksinen draama Suomen kesästä 1933 vuodelta 1937. Sitä on monistamalla painettu 100 kappaletta, joista jokainen on Waltarin signeeraama.

Koskisen mielestä Waltari on keräilyn kohteena kaikessa laajuudessaan toisaalta kiitollinen, toisaalta ärsyttävä; kerättävää riittää loppuelämäksi ja koskaan kokoelma ei ole ”valmis”, mutta onko se tarkoituskaan?

Mika Waltarin kirjat: Sinun ristisi juureen, Valtatiet ja Jumalaa paossa esillä vitriinissä.

Mikä Waltarissa ja hänen tuotannossaan sitten on sellaista, että yhä uudet sukupolvet vuosikymmenien jälkeen tuntevat sen läheiseksi? Minulle sen tekee koskettavaksi läpi tuotannon kuvastuva inhimillisyys, suvaitsevaisuus, yksinäisyys, itseironia, ikuinen kyseleminen ja sen tunnustaminen, että valmiita vastauksia ei ole olemassa.

Entä sinulle?

Hannele Puhtimäki


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *