Syyskuun kirjavinkki

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit
Otava 2015. 460 s.

Tämä on tarina kiinalaistytöstä nimeltä Pikku-Lohikäärme, Xiaolong. Hänen äitinsä kuoli tytön syntyessä. Isä päätti kuitenkin pitää tytön, vaikka tuohon aikaan tyttölapsia ei toivottu ja heitä surmattiinkin paljon heti syntymän yhteydessä.

Kirjassa liikutaan kolmella eri tasolla: Xiaolongin lapsuuden aikaan pienessä kylässä maaseudulla Maon aikakaudella, 1980-luvun Suomessa Xiaolongin asuessa täällä suomalaisen miehen vaimona ja heidän poikansa Kimin lähtiessä nykyajan Kiinaan etsimään kadonnutta äitiään ja juuriaan.

Lohikäärmeen värit -kirjan kansiÄiti katosi Kimin elämästä jo kun tämä oli 1-vuotias. Kimille ei koskaan selvinnyt, miksi äiti lähti ja jätti hänet isän ja isovanhempien hoiviin. Isä on aina ollut Kimille etäinen, he eivät ole koskaan puhuneet äidistä eivätkä juuri muustakaan.

Hän ajatteli kaikkia niitä kotimaansa äitejä, jotka olivat joutuneet hylkäämään lapsensa. Koska he olivat saaneet tytön, koska perheen lapsikiintiö oli ylittynyt, koska lapsi oli ollut jotenkin viallinen eikä yhden lapsen politiikka sallinut virheitä. Kuinka monta lasta olikaan hylätty juna-asemalle, orpokodin ovelle, sairaalaan, roskikseen. Miten ne äidit olivat pystyneet unohtamaan? Pystyivätkö he hautaamaan muistot lapsestaan sinne samaan paikkaan, johon he olivat sulloneet kaikki muutkin kivuliaat muistonsa?

Mutta nyt Kimi saa potkut työstään sijoitusneuvojana, ja samaan aikaan avovaimo Miina jättää hänet. Isä on töissä Shanghaissa. Niinpä Kimi päättää lähteä Kiinaan isäänsä tapaamaan ja samalla myös etsimään tietoa äidistään.

Kimi saapuu Shanghaihin. Hän tutustuu Rosie-nimiseen tyttöön, joka on prostituoitu. Rosie lähtee Kimin kanssa maaseudulle, koska Kimi on saanut selville, että äiti on palannut kotikyläänsä.

Yritän kuvitella äitiä lapsena, juoksemassa kylän hiekkatiellä, nauramassa, kiljumassa. Ja sitten aikuisena, hymyttömänä, lapsensa hylänneenä. Mielikuvissa on jotain pohjattoman ristiriitaista. Äidin on täytynyt olla epätoivoinen. Eikö kotiin palata silloin, kun etsitään turvaa? Kun mikään muu paikka maailmassa ei voi sitä enää tarjota? Ja sitten, heti tuon ajatuksen jälkeen, ymmärrän toisen ilmiselvän selityksen. Se kulkee lävitseni kuin vieraassa talossa yllättäen vasten kasvoja puhaltava kylmä ilmavirta, jonka alkulähteelle ei löydy ymmärrettävää selitystä. Kotiin palataan kuolemaan.

Äitiään Kimi ei matkalla löytänyt, mutta itsensä hän löysi, ja palapelin osat löysivät paikkansa. Kirjan kieli on todella kaunista, ja tarina vie mukanaan heti alusta lähtien.

Anja Itämäki

Tarkista kirjan saatavuus Eepos-verkkokirjastosta


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *