K65 Kulttuurikeskiviikko kutsuu kulttuurin äärelle!

Taidehallin Torstaitapaamiset saavat kaverin, kun keväällä aloittaa K65 Kulttuurikeskiviikko, joka on kaikille yli 65-vuotiaille suunnattu kulttuurikerho.

Kulttuurikeskiviikkona tullaan matalan kynnyksen yli kulttuurin äärelle ja vietetään aikaa itse tehden ja ihmetellen. Jokaisella kokoontumiskerralla on oma teemansa ja vetäjänsä. Toimintakerta koostuu aina teemanmukaisesta tekemisestä sekä yhdessä jutustelusta.

”Haluamme tarjota kaupungin ikäihmisille helpon tavan harrastaa kulttuuria. Taidehallin Torstaitapaamiset on koettu hyväksi ja ne ovat olleet todella suosittuja. Halusimme laajentaa toimintaa ja tuoda mukaan myös muita kulttuurin muotoja. Torstaitapaaminen on muodostunut kuvataiteen rakastajien tapaamispaikaksi, Kulttuurikeskiviikko palvelee kaikkia kulttuurista kiinnostuneita ikäihmisiä”, kertoo Taidehallin taidekasvattaja Elina Teitti. Tärkeää Kulttuurikeskiviikossa on myös yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja keskusteleminen. ”Olennainen osa Kulttuurikeskiviikkoa on myös kuulumisten ja ajatusten vaihto kulttuurin äärellä. Kulttuuritoiminta tarjoaa luontevan tavan olla yhdessä ja tavata samanhenkisiä ihmisiä”, lisää ikääntyneiden kulttuuritoiminnan koordinaattori Satu Kokkoniemi.

Ensimmäistä Kulttuurikeskiviikkoa vietetään ke 31.1. ja osallistujille tarjotaan sen kunniaksi pullakahvit. Kevään 2018 aikana on tavoitteena perustaa avoimia ikäihmisten kulttuurikerhoja myös Ylistaroon, Peräseinäjoelle ja Nurmoon. Lisäksi kaupungin tapahtumakalenteria täydennetään myös muilla ikäihmisille suunnatuilla avoimilla kulttuuritapahtumilla. Luvassa on ainakin teatteria ja konsertteja.

Kulttuurikeskiviikkoa vietetään Seinäjoen taidehallilla joka kuun viimeinen keskiviikko klo 13. Toiminta on maksutonta eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Ikäraja on nimensä mukaisesti K65. Kevään 2018 Kulttuurikeskiviikot ja teemat ovat 31.1. kuvataide, 28.2. kirjallisuus, 28.3. musiikki, 25.4. tanssi ja 30.5. vietetään Kulttuurikeskiviikon kevätjuhlat.

K65 Kulttuurikeskiviikko on osa Seinäjoen kaupungin kulttuuri- ja ikääntyneiden palveluiden ikääntyneiden kulttuuritoimintaa. K65 Kulttuurikeskiviikon järjestetään yhteistyössä kaupunginkirjaston ja kansalaisopiston kanssa.

Lisätietoja:

ikääntyneiden kulttuuritoiminnan koordinaattori Satu Kokkoniemi
satu.kokkoniemiseinajoki.fi, p. 044 754 1714