Seinäjokiset koulut, päiväkodit ja kerhot voivat tilata kirjastosta kirjoja tai muuta aineistoa käyttöönsä. Aineistot lainataan ryhmän kirjastokortilla. 

Aineistopaketit


Kirjastossa kootaan tilaajan toiveiden mukaisia aineistopaketteja. Niissä voi olla kirjoja esimerkiksi jostakin tietystä aiheesta, vuodenajasta tai juhlasta. Sinne voi toivoa kirjoja lukudiplomilistalta tai pyytää tietyn ikäisille sopivaa luettavaa. Tilausta tehdessä kannattaa miettiä tarpeeksi laaja teema, että siihen sopivia kirjoja löytyy riittävästi.

Kirjat on tarkoitettu pulpettikirjoiksi eikä niitä lainata kotiin. Mikäli kirjoja halutaan lainata kotiin, ne on lainattava lapsen omalla kirjastokortilla. 

Paketit toimitetaan kirjastoauton mukana, tai ne voi itse noutaa kirjastosta. Kirjapaketti tulee tilata vähintään viikkoa ennen toivottua toimituspäivää.

Tilaa aineistopaketti

Lukemistosarjat

Kirjastoon on hankittu lukemistosarjoja, joissa on monta kappaletta samaa kirjaa. Useimmissa sarjoissa kirjoja on 25 kpl, mutta tarvittaessa sarjaa voi täydentää kirjaston muusta aineistosta. On myös mahdollista lainata useita pienempiä sarjoja samaan luokkaan. Kokoelmissa on ala- ja yläkoululaisille sekä toisen asteen opiskelijoille sopivia lukemistosarjoja.

Tutustu lukemistosarjoihin verkkokirjastossa.

Tilaa lukemistosarja

Lainattavat väline- ja ideapaketit

Kirjastosta voi lainata Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelujen kulttuurisalkkuja. Kulttuurikurkistus-salkkujen sisällöt antavat välineitä taide- ja kulttuurikasvatukseen erilaisten tehtävien, toimintatuokioiden ja näyttelyiden muodossa. Lapsi voi tutustua taiteen eri aloihin leikinomaisen ja luovan toiminnan avulla. Salkut ovat Seinäjoen kaupungin varhaiskasvatuksen ja koulujen käytössä. Katso kulttuurisalkkujen tilanne verkkokirjastosta. Varatut salkut voi noutaa Aallon kirjastosta.

Kirjastosta voi lainata myös Satulaan-kassin. Se sisältää kirjoja ja erilaisia leikkivälineitä. Kassi on suunniteltu käytettäväksi esimerkiksi perhepäivähoitajan kodissa lapsiryhmän kanssa. Satulaan-kassiin voi tutustua Aallon kirjaston Pajassa.

Satulaan-kassit ovat kaikkien vapaasti lainattavissa. Katso Satulaan-kassin tilanne verkkokirjastossa.