---

Kirjaston käyttö kasvoi Seinäjoella vuonna 2019

Lainaus kasvoi 4 prosentilla ja kirjastokäynnit 7,5 prosentilla. Lainoja kertyi vuoden aikana yli 1,5 miljoonaa ja kirjastokäyntejä tilastoitiin noin 550 000.

Seinäjoen kirjastopalvelut edistävät monin eri keinoin kaikenikäisten kuntalaisten lukutaitoja. Näitä keinoja ovat esimerkiksi kirjavinkkaukset, lukukampanjat- ja haasteet sekä kirjailijavierailut. Lukuharrastuksen eteen tehty työ on tuottanut tulosta, sillä lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden lainat lisääntyivät 7 % ja tietokirjalainat 10 %. Myös aikuisten kauno- ja tietokirjalainojen määrä kasvoi noin kahdella prosentilla. Seinäjoella lainaus asukasta kohti laskettuna on maan huipputasoa. Lainoja kertyi viime vuonna 23,9 per asukas, kun lainamäärä valtakunnallisesti oli alle 16 lainaa asukasta kohden.

Suhteellisesti eniten lainaus- ja kävijämäärät kasvoivat Ylistaron kirjastossa. Lainaus kasvoi peräti 21 % ja kävijämäärä 33,5 %. Ylistaron kirjaston on toistaiseksi ainut omatoimikirjasto Seinäjoella. Kirjastoa voi käyttää omatoimisesti klo 7 alkaen aina klo 21 saakka. Omatoimikäyttö parantaa kirjaston saavutettavuutta ja näkyy selkeästi laina- ja kävijämäärissä. Suunnitelmissa on laajentaa omatoimikäyttö tulevina vuosina myös Nurmon ja Peräseinäjoen lähikirjastoihin. Pääkirjasto Apila oli avoinna vuoden jokaisena päivänä, myös kaikkina juhlapyhinä.

Eepos-kirjastoilla on yhteinen e-kirjakokoelma. Sähköisiä kirjoja ja äänikirjoja käytettiin vuonna 2019 todella ahkerasti. Niiden lainat lisääntyivät peräti 54,5 %. Painetun kirjan asemaa e-kirjat eivät silti näytä horjuttavan.

Seinäjoen kirjastopalveluissa järjestettiin runsaasti erilaisia tapahtumia. Tapahtumien osallistujamäärä kasvoi 4,6 prosenttia. Myös erilaisiin kirjaston järjestämiin koulutuksiin osallistuttiin entiseen malliin.

---

Poikkeuksellisia aukioloaikoja maaliskuussa

Nurmon kirjasto on kiinni to 5.3.2020 henkilökunnan opintomatkan vuoksi.

Kaikki toimipisteet ovat kiinni pe 13.3.2020. Ylistaron monipalvelukirjasto on avoinna omatoimisesti klo 7–21. Henkilökunta osallistuu Eepos-kirjastojen kehittämispäivään ja pääkirjastossa tehdään kiinteistön huoltotöitä.

---

Kirjanvaihtopöytä Aallon kirjastossa

Tiesitkö, että Aallon kirjastossa on kirjanvaihtopöytä? Käy hakemassa vaikka talvilomalukemista! Voit myös laittaa omia kirjojasi kiertoon. Vaihtopöydälle ei kuitenkaan kannata tuoda esimerkiksi vanhoja tietokirjoja, koska ne eivät kovin hyvin kierrä.

---
Maaliskuun kirjoissa herkkuja kielelle ja mielelle

Kirjoista herkkuja kielelle ja mielelle

Tiedätkö, että osterit olivat alun perin työväestön ruokaa, mutta muuttuivat rikkaiden herkuksi siinä vaiheessa, kun niiden kannat romahtivat ja saatavuus heikkeni? Oletko joskus tuumannut ketsuppi-sanan alkuperää? Se on alun perin tarkoittanut kiinalaista käynyttä kalalientä, jonka nimi oli koetsiap. Oletko kuullut, että kirjolohi on Urho Kekkosen antama kauppanimi kalalle, jonka oikea nimi on sateenkaarirautu? Nimi vaihdettiin houkuttelevammaksi, jotta kalanviljely kannattaisi. Onko …

Lue lisää.

---
Sonja Tarvainen

Pääkirjastossa harjoittelussa

Olen Sonja Tarvainen ja opiskelen Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kirjasto- ja tietopalvelualaa. Opintoihin kuuluvan harjoittelun suoritin Seinäjoen pääkirjastossa. Odotin syksyllä 2019 alkavaa harjoitteluani innolla ja jännityksellä. Kuinka pystyisin vastaanottamaan kaiken sen uuden tiedon ja käytännöt, ja kuinka harjoittelija otettaisiin vastaan työyhteisössä? Ensimmäisen harjoittelupäivän jälkeen sain huokaista helpotuksesta. Uuden harjoittelijan perehdytykseen oli panostettu, ja tuntui turvalliselta aloittaa harjoittelu Seinäjoen pääkirjastossa. Harjoitteluni on ollut ennen …

Lue lisää.

---
Petra Ala-Huikku

Harjoittelussa pääkirjastossa

Olen Petra Ala-Huikku ja opiskelen tällä hetkellä Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiksi. Aloitin viisi kuukautta kestävän työharjoitteluni Seinäjoen pääkirjastossa elokuussa.  Päädyin hakemaan Seinäjoelle harjoitteluun, koska asun tällä hetkellä Seinäjoella, joten kulkeminen harjoitteluun oli helppoa.  Pääkirjasto oli mielestäni hyvän kokoinen kirjasto, ja olin iloinen, että pääsin juuri Seinäjoelle. Olin ollut aiemmin vain viikon TET:issä kirjastossa, joten käytännön kokemusta alalta ei …

Lue lisää.

---
---